3

Studio

Uusittu Gurujen studio Joensuussa koostuu kahdesta soittotilasta ja tarkkaamosta. Kahdessa erikokokoisessa soittotilassa onnistuvat monenlaiset äänitykset. Taajuusvasteiltaan studion kaikki tilat ovat tasaisia ja akustisilta ominaisuuksiltaan korkealaatuisia. Kaikista tiloista on näköyhteys toisiinsa ja molempia soittotiloja voi käyttää yhtäaikaa, esimerkiksi koko bändin äänityksiin.

Mikrofonivalikoimaan kuuluu paljon laadukkaita ja jopa harvinaisia mikrofoneja. On omanlaisensa fiilis työskennellä vaikkapa Neumann U67:lla tietäen, että kyseistä mikkiä on käytetty äänitettäessä Beatlesin Hey Judea, Rollareiden Sympathy for the deviliä sekä satoja muita merkkiteoksia! Neumanneja on talossa 3 kappaletta. Huippuluokan mikit pariutuvat mukavasti vaikkapa varsin mainioiden SSL -etuasteiden ja Teletronix LA-2:n kanssa. Muita maininnan arvoisia työvälineitä ovat esimerkiksi Neumann U89, Sennheiser 441, AKG 451, AKG 414, Shure SM57, Cascade Fathead monen muun ohella.

Tarkkaamon laitteisto on nykyaikainen paketti vastaamaan koko ajan monipuolistuvaa äänituotannon tarvetta. Järjestelmän pohjana toimii Pro Tools 12 ja AD/DA-muuntimena käytetään LYNX Aurora 16. Etuasteita on kolmenlaisia: 12 kanavaa SSL:ää, 2 Green pre:tä ja 8 Audienttia. Patch bayn kautta signaalitielle on kytkettävissä mm. Teletronix LA-2, Eventide Omnipressor, Orban EQ. Signaalin käsittelyyn löytyy sekä analogista että digitaalista hardwarea, tarpeen ja mielihalun mukaisesti. Sisääntulokanavia on 23 kappaletta. Kanavamäärä mahdollistaa helposti yhtäaikaa vaikka kokonaisen bändin äänittämisen.

Miksaaminen on mahdollista sekä plugineilla ja hardwarella, tarvittaessa molemmilla yhtäaikaa. Fyysiset laitteet on mahdollista kytkeä Pro toolsin insertteihin patch bayn kautta. Plugineja löytyy kaikenlaisia, mm. Waves, Antares Autotune, Soundtoys, Massey… Äänisuunnitteluun ja musiikin tuotantoon studiosta löytyy myös maailman suosituin softapaketti, Native Instrumentsin Komplete 11 Ultimate. Yli 18000 soundia ja 500 GB instrumentteja ja efektejä! Kontrolleriosastolla Komplete Kontrol S61 ja Maschine Studio.

Tarkkaamossa on kahdet eri referenssimonitorit. Pääasiallisina kaiuttimina toimivat Adam S3X:t ja referenssikaiuttimena Yamahan NS10:t. Molemmat kaiutinparit on kytketty Drawmer MC2.1 monitorikontrolleriin, jonka kautta välittyy artistille tarkkaamon talkback. Vaihtoehtoina löytyy Geneleciä, KRK VXT-series ja ADAMin muita malleja.

Soittimina studiolla on mm. kahdet rummut, kitara- ja bassovahvistimia ja erilaisia soittimia.

Äänisuunnittelu- ja musiikkituotantotyöt tehdään asiakkaan toiveiden mukaisesti, juuri siinä laajudessa mikä asiakkaan tarve on. Olipa kysymys yhden kappaleen tai jinglen suunnittelusta ja äänityksestä, täysin valmiista, masteroidusta albumista tai lyhytelokuvan äänimaailman suunnittelusta, meiltä saat kaiken avaimet käteen-periaatteella! Lopputuotteen voit saada digitaalisena tarvittavassa tiedostomuodossa. Voimme toimittaa sen jopa c-kasettina tai vinyylilevynä! Tarvittaessa avustamme musiikkisi toimittamisessa erilaisiin striimauspalveluihin, kuten esimerkiksi Spotify ja Apple Music. Studiota voi myös vuokrata omaan käyttöön pelkällä käyttöopastuksella tai äänittäjän kanssa.

Voit tulla paikalle halutessasi vaikka pelkän idean kanssa!